Lapseni ovat saaneet pikkuserkun! Serkkuni Markus ja hänen vaimonsa Sanna saivat huhtikuussa pojan, jonka minä kastan tulevana lauantaina. He ovat (jostain syystä) päättäneet pitää pojan nimen salaisuutena kasteeseen saakka. Poikaa kutsutaankin tällä hetkellä nimellä “Teukka”, koska he asuvat Teuvo Pakkalan kadulla Helsingissä.
Kun tapasimme heidät juhannuksena Markuksen vanhempien luona, lapsen isoisä (eli tätini mies sekä äitini lanko, jos jotakuta sukututkimus kiinnostaa) oli hyvin kiinnostunut, etten sanoisi innostunut, saamaan tietää pojan nimen. Hän yritti kikkaa toisensa jälkeen, mutta eipä vaan onnistunut.
Viimein hänelle valkeni että minä saisin nimen tietooni kastekeskustelun yhteydessä, ja teki minulle tarjouksen jos minä soittaisin hänelle keskustelun jälkeen. Ja niin teinkin.
Soitin hänelle ilmoitttaakseni että minulla on hänen pojanpoikansa nimi tiedossa. Hänen turhautuneisuutensa ei tosin tainnut vähentyä, kun en ilmoittanutkaan mitään muuta.
Myös hänkin saa nimen tietoonsa, mutta vasta kastetilaisuudessa ...
Kun tapasimme heidät juhannuksena Markuksen vanhempien luona, lapsen isoisä (eli tätini mies sekä äitini lanko, jos jotakuta sukututkimus kiinnostaa) oli hyvin kiinnostunut, etten sanoisi innostunut, saamaan tietää pojan nimen. Hän yritti kikkaa toisensa jälkeen, mutta eipä vaan onnistunut.
Viimein hänelle valkeni että minä saisin nimen tietooni kastekeskustelun yhteydessä, ja teki minulle tarjouksen jos minä soittaisin hänelle keskustelun jälkeen. Ja niin teinkin.
Soitin hänelle ilmoitttaakseni että minulla on hänen pojanpoikansa nimi tiedossa. Hänen turhautuneisuutensa ei tosin tainnut vähentyä, kun en ilmoittanutkaan mitään muuta.
Myös hänkin saa nimen tietoonsa, mutta vasta kastetilaisuudessa ...
1 kommentar:
Onnea sukunne uudelle jäsenelle!
Sukulaismies kastamassa, mikäpä sen hienompaa pikkuiselle.
Meidän suvussa tietyt nimet ovat periytyneet. Mutta vanhempani päättivät valita itse lapsiensa nimet, eikä suvun nimilistalta. Ensimmäisenä oli isosiskoni, jonka nimi paljastui vasta kasteessa. Muuten isän vanhemmat ja sukulaiset olisivat yhteen ääneen huutaneet: EI KÄY! PERINNE ON PERINNE! Kuuluhan lapsi myös äidin sukuun, jossa ei ole nimiperinteitä.
No kävi niin, että yllätyksenähän isosiskon nimi tuli, toinen nimi oli kuitenkin perinnenimi, ehkä sovittelun ele. Etunimen ensimmäinen kirjain on sama kuin yhdellä vanhemmistamme. He aloittivat oman perinteen, isoveljeni ja minä saimme myös saman kirjaimen etunimemme alkuun, toisena nimenä yksi suvun perinnenimistä.
Skicka en kommentar