Välillä kuulee vaatimuksen Moskovan (1940) ja Pariisin (1947) rauhoissa menetettyjen alueiden (kts kartta
) palauttamisesta Venäjältä Suomelle. "Karjala takaisin!" on silloin sotahuutona. Ajatus on, että sotasaaliina saadut alueet ovat moraalisesti katsottuna varastettuja, ja pitäisi siksi palauttaa oikealle omistajalleen.
Ajatus ei ole täysin tuulesta temmattu. Kuitenkin sen läpivieminen loogiseen loppupisteeseensä ei ole kovin yksinkertaista.
Kysymys kuuluu nimittäin, miksi juuri Tarton rauhan (1920) rajat pitäisi olla ne lopulliset joihin olisi palattava. Yksi syy on tietenkin se että Karjalan menetys ja karjalaisten evakkomatka oli kansallinen (ja monelle henkilökohtainen) tragedia, jota monet vielä tänäkin päivänä muistavat. Itsekin olen evakkojen jälkeläinen, kuten olen blogillani aikaisemmin todennut, joten tiedän jotain asiasta. Tämä tragedia ei kuitenkaan korjaannu sillä että vaadimme vastaavan tragedian läpiviemistä nykyoloissa - menetetyt alueethan eivät ole tyhjiä.
Kuitenkin tämä henkilökohtaisen menetyksen tunne ei riitä selittämään vaatimusta nimenomaan Tarton rauhan rajojen palauttamisesta. Yhtä hyvin voisi ajatella Haminan (1809), Turun (1743), Uudenkaupungin (1721), Stolbovan (1617) tai Täyssinän rauhan (1595) rajojen palauttamista - kts Wikipedia.
Ei. Minusta logiikka vaatii, että jos pyritään palauttamaan vanhoja rajoja, niin mennään alkuperäisiin rajoihin - ja niihin jotka olivat kauimmin voimassa! - eli Pähkinäsaaren rauhan (1323) rajoihin (kts kartta).
Tosin tämä tarkoittaisi että Suomi luopuisi mm. Lapista, Pohjois-Pohjanmaasta, osasta Savoa sekä Pohjoiskarjalasta. Tämä ei ehkä enää tuntuisikaan niin mukavalta? Tietenkin rajan eteläosa menisi kivan läheltä Pietaria...
"Karjala takaisin - Venäjälle!" No, mitä jos nyt kuitenkin annettaisiin niiden rajojen olla ja pyrittäisiin ystävällismielisiin suhteisiin niiden yli?
) palauttamisesta Venäjältä Suomelle. "Karjala takaisin!" on silloin sotahuutona. Ajatus on, että sotasaaliina saadut alueet ovat moraalisesti katsottuna varastettuja, ja pitäisi siksi palauttaa oikealle omistajalleen.Ajatus ei ole täysin tuulesta temmattu. Kuitenkin sen läpivieminen loogiseen loppupisteeseensä ei ole kovin yksinkertaista.
Kysymys kuuluu nimittäin, miksi juuri Tarton rauhan (1920) rajat pitäisi olla ne lopulliset joihin olisi palattava. Yksi syy on tietenkin se että Karjalan menetys ja karjalaisten evakkomatka oli kansallinen (ja monelle henkilökohtainen) tragedia, jota monet vielä tänäkin päivänä muistavat. Itsekin olen evakkojen jälkeläinen, kuten olen blogillani aikaisemmin todennut, joten tiedän jotain asiasta. Tämä tragedia ei kuitenkaan korjaannu sillä että vaadimme vastaavan tragedian läpiviemistä nykyoloissa - menetetyt alueethan eivät ole tyhjiä.
Kuitenkin tämä henkilökohtaisen menetyksen tunne ei riitä selittämään vaatimusta nimenomaan Tarton rauhan rajojen palauttamisesta. Yhtä hyvin voisi ajatella Haminan (1809), Turun (1743), Uudenkaupungin (1721), Stolbovan (1617) tai Täyssinän rauhan (1595) rajojen palauttamista - kts Wikipedia.
Ei. Minusta logiikka vaatii, että jos pyritään palauttamaan vanhoja rajoja, niin mennään alkuperäisiin rajoihin - ja niihin jotka olivat kauimmin voimassa! - eli Pähkinäsaaren rauhan (1323) rajoihin (kts kartta).Tosin tämä tarkoittaisi että Suomi luopuisi mm. Lapista, Pohjois-Pohjanmaasta, osasta Savoa sekä Pohjoiskarjalasta. Tämä ei ehkä enää tuntuisikaan niin mukavalta? Tietenkin rajan eteläosa menisi kivan läheltä Pietaria...
"Karjala takaisin - Venäjälle!" No, mitä jos nyt kuitenkin annettaisiin niiden rajojen olla ja pyrittäisiin ystävällismielisiin suhteisiin niiden yli?
3 kommentarer:
Kunde Pastorn översätta detta?
En förkortad översättning:
Karelarorganisationer kräver emellanåt att de i Moskva- och Parisfrederna (1940 resp. -47) avträdda områdena (se den första kartan) skall återbördas till Finland. ”Ge Karelen tillbaka!” Detta är förståeligt med tanke på den personliga och nationella katastrof som förlusten av Karelen och de andra områdena var. Om tanken förs till sitt logiska slut blir det dock besvärligt.
Varför borde just gränserna från freden i Dorpat (1920) vara de som gäller? Varför inte gränserna från frederna i Fredikshamn (1809), Åbo (1743), Nystad (1721), Stolbova (1617) eller Teusina (1595)?
Nej – logiken kräver att om gränser skall ändras, så är det den ursprungliga östgränsen, som samtidigt är den som längst var i kraft, som borde användas, nämligen den från freden i Nöteborg 1323 (se den andra kartan).
Visserligen skulle detta innebära att stora områden av det nuvarande Finland skulle överlämnas åt Ryssland – men i gengäld att gränsen i söder skulle gå angenämt nära S:t Petersburg...
”Ge Karelen tillbaka – åt Ryssland!”
Eller så avstår vi från att justera gränserna och strävar i stället efter vänskap över dem. Hur låter det?
"Me ollaan kaikki karjalaisia" oli ystävällismielisten suhteitten motto joitain vuosia sitten suomalais-venäläisessä (eli siis hetkellisesti kokonaisuudessaan karjalaiseksi julistetussa) rennossa ravintolavaunuseurueessa junassa Pietarista Helsinkiin.
Siinä junassa, joka pysähtyi ennen rajaa vuodesta 1721 parinkymmenen vuoden taukoa lukuunottamatta Venäjään kuuluneen Vyborgin kaupungissa.
Skicka en kommentar