Vastauksia veronnostoehdotuksen kritiikkiin

Ehdotukseni kunnallisveron nostosta Porvoossa on (tietenkin) saanut kritiikkiä.
Tavallisin huomautus on että ehdotus olisi ennenaikainen, sillä ensin pitäisi saada budjetti valmiiksi jotta voi nähdä paljonko lisätuloja tarvitaan. Tämä on periaatteessa totta - suu säkkiä myöten. Vallitsevassa tilanteessa on kuitenkin selvää, että palveluja ja muita menoja tullaan kovalla kädellä karsimaan ensikin vuonna. Siksi ei tällä kertaa ole tarpeellista odottaa tietoa siitä, tarvitaanko lisää rahaa; kyse on vain siitä mihin sitä kohdennetaan.
On myös mainittu, että puolen prosenttiyksikön veronnosto ei kata menoja. Ihan totta; tulojen lisäys olisi "vain" neljän miljoonan euron luokkaa. Jos nämä rahat kohdennettaisiin oikein - eli lähinnä sosiaali- ja terveyshuoltoon sekä koulutukseen - niillä voisi kuitenkin olla suurikin vaikutus.
Vaikuttavin kommentti on kuitenkin se, että kunnallisvero on tasavero, joka siis iskee kovimmin vähätuloisiin. Jos tulot kuitenkin kohdennetaan yhteiskunnan heikoimpiin, asia korjaa itsensä. Ja se on kuitenkin parempi kuin esim. terveydenhoitomaksujen korotus, joka iskee ainoastaan heikoimpiin ja sairaimpiin asukkaisiin.
On myös väläytelty kiinteistöveron nostoa vaihtoehtona. Minusta tällä ei päästä ongelmista eroon. Se että omistaa tuvan jossain metsässä ei tarkoita että vapaata rahaa löytyisi veronmaksuun, sillä rahahan on kiinni kiinteistössa. Olisiko todella oikein, että lapsiperhe tai vanhus pakotetaan luopumaan kodistaan jotta pystyisi maksamaan verojaan? Sellainenhan olisi ryöstöverotusta!
Myös kiinteistövero on sitä paitsi tasavero. Jos siihen saisi porrastusta, asian laita olisi toinen.
On sanottu, että koska veroprosenttia nostettiin viime vuonna, sitä ei voitaisi nostaa tänäkin vuonna. Valitettavasti viime vuoden päättäjiltä puutui rohkeutta nostaa veroprosenttia tarpeeksi, ja siksi olemme nyt saman pakon edessä. Nyt lähenemme kuitenkin 20% psykologista rajaa, jonka yli ei helposti pitäisi mennä. Pitää siis olla suuri pakko, ennen kuin veroa tästä vielä nostettaisiin. 19,75% on vielä kynnys, jonka yli päästään.
Toivon tosin, että muutaman vuoden päästä olisi mahdollista laskea veroastetta. Ensin pitää kuitenkin korjata se, minkä nyt säästöpaniikissamme olemme rikkoneet.
Kts. myös poliittista kotisivuani karlafhallstrom.net!

Inga kommentarer: