Sinä aikana kun olen vaikuttanut Porvoon kunnallispolitiikassa ja sinä huomattavasti pidempänä aikana kun olen seurannut ja vaikuttanut politiikassa toisin tavoin, on eräs asia tullut minulle selväksi: raha ratkaisee.
Melkein jokainen joka taistelee asiansa puolesta on tyytymätön jollei saa budjettivaroja joilla touteuttaa tahtonsa. Virasto pienemmällä ja tehokkaammalla budjetilla on kateellinen virastolle suuremmalla budjetilla. Tärkeintä ei ole se hyvä jota virastot tekevät, vaan miten suuri budjetin loppusumma on, sillä se on perusta jonka mukaan niitä monien silmissä laitetaan tärkeysjärjestykseen.
Siltä ainakin vaikuttaa.
Ja se on valitettavaa. Sekä nurinkurista.
Olen täysin tietoinen siitä että raha on tärkeä väline jolla asioita saadaan tehtyä maailmassamme, mutta jos välineestä tulee sisältö, ovat asiat huonosti. Ja niin vaikuttaa usein käyneen, kun seuraa sekä poliitikkojen että kansan mielipiteitä, etenkin kysymyksissä jotka eivät suoraan vaikuta heihin itseensä. Lisäresurssien vaatiminen omalle ryhmälle on yleisinhimillinen taipumus. Kysymys kuuluukin miten kohtelemme ryhmämme ulkopuolisia – tahdommeko auttaa heitä (siis niin kauan kuin se ei haittaa meitä itseämme) vai tahdommeko että he saavat niin vähän kuin mahdollista?
Koska olisihan melkein mahdotonta että haluaisimme auttaa toisia myös silloin kun siitä on itsellemme haittaa – vai mitä?
No, en tällä kertaa aio saarnata. Minulla on nyt toinen pointti: Kun pehmeät ja kovat arvot ovat ristiriidassa, vaikuttavat kovat arvot melkein aina voittavan. Talous antaa toiminnalle raamit, ja toiminnan sisältö on tähän sopeuduttava.
Mistä tämä johtuu? On varmaan monta vastausta siihen, mutta yksi on aika arkinen: ajan puute!
Rahassa mitattavien menojen ja käsin kosketeltavissa arvoissa (kuten pinta-alassa) mitattavien tulosten laskeminen on aika yksinkertaista. Näiden koviin arvoihin kuuluvien asioiden esitteleminen laskelmissa tai kaavioissa on myös helppoa. Kaaviot voi tehdä helppolukuisiksi tai monimutkaisiksi, riippuen siitä haluavatko ekonomit ja insinöörit että päätöksentekijät ymmärtävät jotain vaiko eivät, mutta esittely on joka tapauksessa mukana päätösten pohjana.
Pehmeiden arvojen kohdalla on toisin. Miten arvioidaan luokan ikkunan ulkopuolelta kuuluva linnunlaulu, kun on päätetään koulujen olemassaolosta? Mikä on hymyn arvo, kun vanhus saa sen hoitajalta joka ei ole täysin loppuun palanut? Paljonko sivukirjasto voi antaa nuorelle joka kirjojen ansiosta välttää rikosuran, johon muuten olisi katujenginsä kanssa luisunut?
Koska tällaiset asiat ovat hankala arvioida, se kestää aikansa. Ja koska ajasta on maailmassamme puutetta, hypätään usein sen yli, ja niin kovat arvot ovat päätösten perustana. Toisin sanoen, talous ja tekniikka luovat raamit.
Tämä on tietenkin nurinkurista. Ensin pitäisi ajatella suunniteltavan toiminnan sisältöä. Silloin saa tietää mitkä tarpeet ovat ja miten parhaiten täytetään nämä tarpeet. Vasta sen jälkeen talouden pitäisi tulla mukaan. Se sanoo miten suurissa määrin ihmisten tarpeita voidaan täyttää annettujen pehmeiden raamien sisälla.
Sitä paitsi tämä antaisi myös taloudellisen edun. Emme automaattisesti valitsisi halvinta vaihtoehto, joka yleensä ei ole paras. Panostaisimme parhaaseen, laadukkaimpaan ja kestävimpään vaihtoehtoon, joka ehkä on investointivaiheessa kalliimpi, mutta joka pitkällä tähtäimellä yleensä osoittautuu kustannustehokkaaksi.
Ei meidän tietenkään tarvitse rahaa tuhlatakaan. Kuitenkin meidän ei pidä säästää niin innokkaasti että säästötoimemme nostavat kustannuksia.